Fannyn esittely


ALPAKKAELÄMÄÄ VUORENPÄÄN TILALLA 

Fannyn esittely ja kohtaaminen

Asuipa kerran Kotkan Karhulassa toimintaterapeutti, joka oli tehnyt lasten ja perheiden kanssa kuntoutustyötä yli 15 vuotta. Työ lasten ja perheiden kanssa oli edelleen hänestä mukavaa, mutta vaativaa. Iloiset lasten kehitystä vahvistavat päivittäiset leikki/kuntoutushetket antoivat terapeutille voimaa ja jaksamista työhön. Työvuosien aikana kuntoutukseen liittyvät erilaiset velvoitteet olivat niin yrityksen kuin terapiatyön osalta lisääntyneet ja alkoivat pikku hiljaa viemään terapeutilta enemmän ja enemmän aikaa sekä voimia. Iän lisääntyessä mikään ei enää tapahdu yhtä nopeasti kuin nuorempana. Monien asioiden parissa terapeutista tuntui, että hän joutui taistelemaan perusasioista perheiden ja oman yrityksen puolesta. Taistelu tuntui ajoittain taistelulta tuulimyllyjä vastaan; inhimillisyys, joustavuus ja maalaisjärki, tuntui olevan usein puuttuva luonnonvara. Asioiden muuttuminen ja muuttaminen oli hidasta ja ajoittain turhauttavaa terapeutin näkökulmasta katsottuna. Lapset omine ihanine persoonineen olivat ja ovat edelleen olleet terapeutin voimavara. 

Kotirintamalla terapeutin perhe päättää muuttaa joulun alla 2017 takaisin isän äidin kotitaloon Haminan Husulaan Vuorenpään tilalle. Muutto ns. maaseudulle antaa terapeutin perheen elämään uusia mahdollisuuksia. Alpakoista puhutaan ensimmäisen kerran puoliksi leikillään muuton suunnittelun yhteydessä. Ajatus alpakoista jää kuitenkin ajatuksiin pyörimään...

Hyvänmielen Alpakkatilalle Nummiseen tehdään ensimmäisen kerran retki vuonna 2016 loppupuolella. Alpakat jäävät ensikohtaamisen jälkeen mieleen pyörimään ja unelma sekä tavoitteet alkavat muotoutua. Alpakat ovat sananmukaisesti hyvää mieltä tuottavia eläimiä, joiden lempeä ja rauhallinen olemus saa stressaantuneen mielen lepäämään. Seuraavalla käynnillä Nummisissa, yksi alpakkaemistä on saanut vasan, joka nimettiin Fannyksi. Vasa on kaunis ja sen katse lempeän utelias. Tämän kohtaamisen jälkeen tavoite omasta alpakkatilasta Vuorenpäässä alkaa muotoutua ja päätöksiä tehdään sitä kohti. Tarkemmin ei vielä mietitty, mitä kaikkea eläinten kanssa voi tehdä lähinnä ajateltiin alpakoita lemmikkien näkökulmasta. Pitkän tähtäimen tavoitteena on kuitenkin se, että eläimet ovat Merikeinun palvelujen kokonaisuudesta iso osa.

Fanny on syntynyt syyskuun 22 päivä 2017. Sen isä on Ylitalon Morrison Hyvänmielen Alpakkatilalta ja emä on Machu Fiona. Fiona on tuotu Suomeen Ruotsista ja on kooltaan ehkä hiukan kookkaampaa alpakkarotua. Fanny on luonteeltaan hieman arka, mutta utelias neitokainen. Hoitotoimenpiteisiin Fannya pitää vielä totuttaa. Ihmisen kosketukseen Fannya on totutettu, mutta se kuitenkin välttelee näitä tilanteita. Fannya voi kuljettaa riimussa ja se menee mielellään agility-tehtäviä. Usein se tarvitsee kuitenkin toisen alpakan rinnalleen rohkaisijaksi. Fanny on osallistunut erilaisiin tapahtumiin ja ruunapojat Camillo ja Carlos ovat mieluisia leikkikavereita. Fanny on ensimmäinen valinta Vuorenpään alpakkalaumaan. Sen kiltti ja lempeä luonne sekä kaunis ulkomuoto jätti sydämeen jäljen, jota ei voinut ohittaa. 

Fannysta alkaa Merikeinun Alpakoiden ja Vuorenpään tilan tarina. Tarina etenee eläinten ja palveluiden esittelyllä pitkin vuotta. Kaikille lukijoillemme toivotamme:


      MIELENKIINTOISTA JA UUSIA KOKEMUKSIA TÄYNNÄ OLEVAA VUOTTA 2020 !